söndag 9 juni 2013

Kivikko 8.6.2013

Käytiin eilen taas kisaamassa. Paikka oli I-HAHin kisat Kivikossa. Kenttä ihan ok muuten mut se sijaitsee n 300 m parkkipaikalta eli otin Ikwilille metallihäkin etten tarvitsisi kävellä edestakaisin autolle. Häkin suojuksena oli vanha lakana, josta työkaveri oli ommelllut suojuksen. Ekan radan jälkeen Ikwil päätti sitten tuunata suojuksen, joten se taitaa olla entinen. Ikwil räyhäsi koko ajan häkissä ja halus sieltä pois.

Tuomarina oli Pertti Siimes mut kun Janne Karstunen oli ollut tuomariharjoittelijana aikaisemmin päivällä, luulen et hän oli myös suunnitellut radat. Änyway, eilinen ei ollut meidän päivämme. Agilityradoilta hyl (mun huonon ohjauksen takia) ja n 32 vp kun Ikwil päätti pudottaa rimoja, hajoittaa okserin, tehdä kiellon hypyllä ja kepeillä. Mut taisteltiin maaliin.
Hypäriltä (ei videota) Ikwil päätti tehdä omavalintaisen radan ja ampaisi putkeen vaikka piti kääntyä hypylle. Kuulemma Ikwil ei ollut edes vilkaissut minua ennen kuin juoksi putkeen. Muuten sekin oli ihan kiva rata.
Kontaktit toimivat agiradoilla ja sitähän mentiin kokeilemaan.

Kiitos Sannalle kuvauspalvelusta ja Markolle kommentteista.

Eka agirata:
Toka agilityrata:


Sillä välin kuin Ikwil-äiti liiteli Helsingissä, Jippo (Hästängens Aldrig Ger Jag Upp)  ja Ransu (Hästängens Allting Vill Jag Ha) olivat olleet Orivedellä näyttelyssä.
Ransu sai: eri, sa:n, sertin ja oli siis ROP. Jippo oli saanut: erin, sa:n ja vara-sertin ja oli PN2. Kasvattaja on taas kerran tosi tyytyväinen näitten junnujen suorituksiin. Ransulla on jo 2 sertiä ja hän on vielä alle 1-vuotias.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar