Loppuvuodesta Adan kyynärät olivat hierottaessa niin arkoja et hieroja ehdotteli et Ada jättäis agilityn kokonaan. Silloin se oli raskas päätös ja näköjään vieläkin itkettää kun mietin sitä. Tulin itsekin siihen tulokseen etten jaksa mitään jäähyväistreenejä. Itkisin kuitenkin koko sen radan aikana, varsinkin kun maali lähestyisi. Oli siis parempi et viimeinen treeni oli ilman et tiesin sen olevan se viimeinen. Adan kyynärät ovat kyllä viimeisten hierontojen aikaan ollut paremmat mut päätin kuitenkin et treenaaminen tais olla siinä. Voinhan minä joskus käydä hallilla tekemässä esim. putkeja Adan kaa, ihan vain muistojen takia. Kaipaan jotenkin sitä meidän yhteistää aikaa aksakentillä.
Ikwil sai sm-nollat kasaan jo syksyllä. Tammi- ja helmikuun aikana on niitä nollia tullut lisää. Palkinnoille emme oo kuitenkaan päässeet.
Alla joitakin videoita meidän kisoistamme:
Lahti, joulukuun lopulla:
Vantaa 11.1.2015:
Porvoo 25.1.2015
Lahti 8.2.2015:
Porvoo 22.2.2015 (ei tullut nollaa kun mamma ei ehtinyt mukaan)
Olemme Ikwilin kaa käyneet agikoulutuksissa. Tammikuussa Pasi Kankaan opeissa. Helmikuussa sekä Timo Rannikon että Nina Mannerin koulutuksissa.
Alla video Rannikon treeneistä:
Tova on treenannut agilityä silloin tällöin. Olen keskittynyt tekemään ekaa estettä kunnolla hänen kaa. Kisoissa hän on yleensä ohittanut ekaa estettä.
Huomenna (la 28.2.2015) Tova kisaa ihan ensimmäisessä virallisessa tokokisassaan. Välttämättä hän ei vielä oo kisavalmis, mut katsotaan mihin taitomme riittävät. Seuraaminen on vähän mitä sen nyt on mut kai me siitä saada jotain pisteitä. Ikwil kisaa myös voittajassa ja olishan se mukavaa saada se 1-tuloskin. Toivon että sekä ruutu että tunnari onnistuisivat, silloin ois mahdollisuuksia.