Mäntyharjun näyttely
Aamulla lähdimme koko perhe kohti Mäntyharjua missä oli koiranäyttely. Ikwilkin pääsi mukaan turistiksi, muuten hänelle ois tullut aivan liian pitkä päivä täällä kotona.
Schapeita oli ilmoitettu 3 kpl, ja mulla siis Tova ja Ada. Tuomarina oli Marianne Holm, joka oli tosi ihastuttava tuomari jolle voisin jatkossakin viedä koiriani.
Tova:
Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Erinomainen luusto. Erittäin lupaava pään muoto. Hyvä kaula ja rungon tilavuus. Tyypillinen ylälinja. Oikea häntä jota käyttää erittäin hyvin. Askellus vielä pentumaista. Koira esiintyy tänään lähes peitin karvatta. Iloinen ja avoin.
Jun: Eri1
Ada:
Erinomaisessa kunnossa esiintyvä 10 v veteraani. Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Hyvin kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula, tilava runko. Erinomainen raaja (?) luusto. Oikea häntä jota käyttää hyvin. Liikkuu tyypillisesti iloisena. Oikea karva.
VET: Eri1, Sa, PN2, Rop-vet
Tuomari sanoi vielä Tovasta et erinomaiselle tytölle annetaan erinomainen. Tovan karvattomuus ja pomppivat liikkeet tekivät sen ettei sa:ta saanut. Se kolmas koira oli rop ja paras narttu.
Yksilöarvostelun jälkeen menimme koko perhe kätköilemään. Ensin käytiin Ikwilin kaa yhdellä kätköllä rautatieaseman lähellä. Siellä näimme toisia kätköilijöitä jolta saimme vihjeen käydä luontopolulla missä oli myös kätkö. Sinne siis koko perheen voimin. Metsässä pystyin pitämään koiriani irti ja nehän nauttivat. Ikwil ja Tova kävivät myös uimassa mut yritän pitää Adan kuivana sillä hänellähän oli vielä isokehä edessä. Eksyimme jopa pari kertaa siellä metsässä ja kaiken huipuksi akku loppui kännykästäni. Onneksi kätkö löytyi pitkän etsinnän jälkeen, muuten olisin kyllä melkein ruvennut itkemään.
Pari kätköä jäi kyllä löytämättä Mäntyharjun keskustassa. Ehkä seuraavalla kerralla kun piipahdamme paikkakunnalla.
Kävin vielä syömässä Mäntyharjun ABC:lla ennen kuin palasimme näyttelypaikalle. Adalle ei tullut sijoituksia isossa kehässä joten kiitos teille vaan ja sitten lähdimme kotimatkalle. Kotimatkalla löytyi vielä aika monta kätköä, suurin osa niistä olivat aivan tien vieressä sillä en ollut varautunut et olisin lähtenyt kauemmas hakemaan mitään kätköä. Ja olihan koirat päässet juoksemaan aikaisemmin päivällä.
Kouvolassa kävin vielä hakemassa käytetyn gepsin mitä olin varannut ja ostanut huuto.net:stä. Myyjä tuli perheineen ihmettelemään koiriani ja Ada pääsi autosta ulos näyttämään miltä schape näyttää.
Kotimatkalla mietin et olis kiva jos vielä tänään saisin ton nurmikon leikattu sillä sunnuntaille oli luvattu vesisadetta. Näin silmissäni miten nauttisimme illalla oinnistuneesta näyttely- ja kätköilypäivästä ja nurmikko olis vastaleikattu. Istuisimme sohvalla ja joisin ehkä yhden tai kaks siideriä.
Nurmikonleikkuu
Olimme kotona joskus ehkä klo 19-20 aikoihin ja heitin vain koirat ja tavarat sisään, join jotain mehua ja vaihdoin vaatteita. Kävin hakemassa leikkurin ja aloitin leikkuun etupihasta. Yks naapuri, Krista, tuli vielä mun kaa puhumaan ja seisoimme siinä vähän aikaa. Päätin et jatkan hommia ja Krista meni koirien kaa metsään lenkille. Siirryin takapihalle päin, päätin vielä leikata vähän mun aidan ulkopuolelle. Näin että Krista oli koirineen menossa kotiinpäin.
Terä oli liian alhaalla jolloin leikkuri otti kiinni maahan. Päätin ottaa muutaman peruutusaskeleen, jolloin saisin leikkurin käännettyä sivulle ja voisin jatkaa leikkaamista. Otin muutaman askeleen ja kaaduin taaksepäin. Olin unohtanut kokonaan et aitani ulkopuolella oli maassa puupölkky ja kompastuin siis siihen. No, olenhan minä kompastunut aikaisemmin mut tämä kerta oli erilainen sillä kun oli kaatunut, huomasin et vasen jalkani oli vissiin jäänyt kiinni pölkkyyseen sillä varpaat osoittivat vasemmalle vaikka jalkani oli suorassa ja polvi oli ylöspäin.
Huusin Kristalle et tuu auttamaan. Onneksi Krista kuuli huutoni ja hän oli jo kuvitellut et olin leikannut itseni jalkaan tai pistänyt sormet teriin.
Makasin sitten siinä maassa, kipu ei ollut niin kova mitä vois kuvitella. Krista vei omat koirat kotiin tuli takaisin ja kävi kämpässäni hakemassa kännykkäni ja lompakkoni. Kristan avomies Mikko tuli auttamaan minua ja minua vietiin sitten Mikon autolla sairaalaan. Makasin takapenkillä ja joka käännös ja kuoppa tuntui jalassani.
On se kummallista et kun huomasin et pääsisin sairaalaan niin ekaks tuli mieleeni et miten koirat mahtavat pärjätä ilman minua ja et mun on saatava lompakkoni ja kännykkäni mukaani. Vasta näitten jälkeen ajattelin itseäni.
Sairaalaan edessä hoitajilla oli miettimistä et mitä kautta minut sais paremmin ulos autosta. Makasin siis takapenkillä ja jossain vaiheessa hermostuin hoitajien päättämättömyyteen ja kerroin mielipiteeni. Minusta oli ihan selvää et minut sais helpommin ulos pää edellä, samalla sais pyörätuolin pyllyni alle. Hoitajat olivat sitä mieltä et olis pitänyt ottaa minut ulos jalat edellä.
Minut siirrettiin jossain vaiheessa sängylle ja makasin jossain toimepidehuoneessa. Aika monta hoitajaa tuli katsomaan ja ihmettelemään jalkani. Hermostuin heille sillä kommentit niin kuin. "Pahalta näyttää". "Voi, voi kauhealta vaikuttaa" ei kyllä saa potilaan hyvälle tuulelle ja mietityttää kyllä saako hoitohenkilökunta edes sanoa tällaista potilan kuullen. Yritin siis sanoa heille et kertokaa mielummin mulle et saamme kyllä ton jalan kuntoon ja huomenna pääset varmaan jo juoksemaan. Tiesin ettei näin tuu käymään mut voisivat he lohduttaa enemmin kuin saada potilas huonolle tuulelle.
Nauratti kun yks hoitaja tuli antamaan mulle jotain kipulääkettä. Ennen kun hän pisti minua ruiskulla hänen piti varoittaa minua et kohta sattuu. Tämä on koettu aikaisemminkin ja sanoin hoitajalle et pistä vaan, sattuu muualla vähän enemmän ja tarviin nopeasti jotain kipulääkkeitä.
Jossain vaiheessa pääsin jopa puhaltamaan alkometriin. Nollaa kuulemma näytti mittari.
Sairaalassa kaikki kysyi mitä ihmeellisiä kysymyksiä. Sain välillä miettiä tarkkaan mitä vastaisisi: "Milloin oot viimeksi syönyt?", "Ootko allerginen jollekin?", "sosiaaliturvatunnuksesi?", "loukkasitko itseäsi muualla?". Ainut mihin oli helppo vastata oli toi sosiaaliturvatunnus-kysymys.
Jalkani väännettiin paikalle ja se sattui aika paljon. Tämän jälkeen minua vietiin röntgeniin ja sen jälkeen joku päivystävä virolainen (?) lääkäri tuli selittämään mulle mitä oli tapahtunut jalassani.
En kyllä saanut selvää mitä hän selitti mut kuitenkin nivelsiteet olivat menneet poikki ja jossain oli irtopala.
Minua vietiin osastolle ja siellä en ehtinyt olla kauan ennen kuin minua vietiin leikkaussaliin missä noita samoja kysymyksiä taas esitettiin. Matkalla leikkaussaliin, sänkyni taakse ilmestyi mies joka näytti ihan Mr Beanilta. Hän esitteli itsensä ja sanoi et hän tulee leikkaamaan jalkani. Siinä vaiheessa rupesin miettimään et mitä jos tämä olis piilokamera. Mr Bean, joka puhui viroa, leikkaa jalkani. Mieleeni tuli jokin Mr Beanin elokuvista missä lekuri mm pudottelee purkkaansa potilaan aukaistuun mahaan ja vahingossa poistaa jotain sisäelimiä.
Leikkaussalissa sain selkäydinpuudutuksen joten en tuntenut mitään jaloissani. Muutenhan olin hereillä vaikka välillä torkkusinkin sillä kellohan oli jo vaikka mitä. Oli outo fiilis kun tunsi et jalka oli vaakasuorassa sängyn alla mut samalla näki miten hoitajat pitivät sitä ylhäällä. Jossain vaiheessa kuului myös jotain poraääniä. En kyllä tiedä mitä ne porasivat tai sahasivat. Jalkaani laitettiin jokin metallilevy ja ruuveja. Jossain vaiheessa sain sängyn viereeni jokin näytön missä näkyi kuva jalastani.
Kello oli jotain 00.30 kun minut vietiin heräämöön ja n tunti siitä minut vietiin takaisin osastolle. Heräämössä minua tarkkailtiin ja kysyttiin taas kysymyksiä. Mun hoitajani oli aika nuori ja miespuolinen eli oli ihan mukavaa makaa siinä. Nukuin kyllä välillä.
Mulle sanottiin et mun pitää tarkkailla milloin puudutus rupeaa häviämään ja olis hyvä jos saisin kipulääkkeitä ennen kuin puudutus loppuu kokonaan. Mietin et mistähän minä voisin tietää milloin puudutus on loppumassa?
En oo ollut pitkään aikaan yötä sairaalassa joten paljon oli ihmeteltävää....lisää sairaalassa olostani toisessa jutussa kunhan ehdin...
