torsdag 11 augusti 2016

Sipoo 7.8.2016

Marjut sai minut ylipuhuttu lähtemään kisaamaan Sipooseen Ikwilin kanssa. Mukanani otin myös Fiollan, jotta hän pääsis tutustumaan taas agilitykisoihin ja arvasin et päivästä tulis aika pitkä. Fiolla sai matkustaa Terran häkissä ja kisakoirat Judy ja Ikwil sai olla toisessa häkissä. Mukanani oli myös irtohäkki jos olis ollut tarvetta siihen. Ei ollut.
Matkalla kisapaikalle ehdimme käydä muutaman kätkön sillä minä olin muistanut ekan tutustumisajan väärin eli meillä oli paljon aikaa ennen sitä.
Eka rata oli hyppäri. Tuomarina kaikilla meidän radoilla oli Minna Räsänen. Ikwilin ainut agiserti on saatu Minnan radalta. Medi3-luokassa n 40 koirakkoa joten tiesin kyllä et ei olis mitään mahdollisuuksia päästä edes palkintosijoille vaikka tekis tosi nopean radan.
Hyppyrata oli muokattu maksi3-luokan hyppikseltä. Minusta tämä meidän ratamme oli paljon kivempi kuin heidän. Kepit lisättiin ja loppusuoralle tehtiin muutoksia.
Teimme siis nollan ja sijoituksemme oli 12. Meidän nopeutemme oli n 4.5 m/s mikä taitaa olla ennätyksemme. Olen niin iloinen tästä radasta.

Seuraava rata oli agirata ja se oli myös meille tehty. Paljon takaakiertoja, mitkä on Iksun vahvuus. Mutta noi kontaktit....miksi mun pitää kisoissa pelätä et Iksu loikkii varsinkin puomilta. No anyway, tais olla nolla alla kun lähdimme puomilta. En vielä tiedä miksi Iksu syöksyi putkeen kun piti vain hypätä noi hypyt. Voi että miten harmitti. Tältä radalta vissiin vain 6 nollaa. Meille siis hyl.

Toinen agirata. Alussa jo pieni virhe mut tuloslapussa ei oo merkattu muuta kuin hyl. Kohta missä hyl tuli oli mulle vähän epäselvä tututumisessa. Päätin ottaa riskin eikä se silloin onnistunut. Uusinnassa sit taas onnistui. Olis pitänyt tehdä toisella tavalla mut ei sitä aina voi onnistua. Eihän?
Hyl siis taas.

Ratojen jälkeen menimme jäähdyttelemään ja samalla muutamalle kätkölle. Fiollakin oli superpätevä ja jaksoi melkein koko ajan kävellä ihan itse. Välillä nappasimme hänet syliin mut siellä hän ei kauheasti viihtynyt.
Kotimatkalla piti vielä käydä muutamalla kätköllä. Halusin saada Järvenpää kätköilykartalleni ja meidän piti paikata pari denaria mitä Marjut oli lauantaina tehnyt. Hyvin löytyi nekin kätköt.
Kotona vasta joskus myöhään illalla. Tova ja Ada kertoi et niillä oli ollut kauhea ikävä meitä mut olivat iloisia kun saivat nukkua rauhassa.

Keskiviikko 10.8.2016

Viimeistä lomaviikkoa ja melkein joka päivä on ollut ohjelmaa.
Eilen lähdin Tovan ja Fiollan kanssa Porvooseen tapaamaan Fiollan siskoa Englaa. Porvoosta sain kyytiini myös Tuija ja Jippo. Olimme siis päättäneet viettää siskopäivän Vessöössä.
Perille kun päästiin niin pienet tytöt F&E rupesivat heti leikkimään. Halusivat olla samoilla paikoilla missä viime kerralla. Myös Tova ja Jippo leikkivät keskenään. Tova jahtasi Jippoa pihalla. Koko ajan piti myös tarkkailla missä T oli sillä hän halus tutkia koko pihan eikä vaan olla meidän kaa. Ulkovessaa oli tyhjennetty joten siellä oli paljon tutkittavaa. Tuijalla oli kamera mukana ja sai paljon enemmän kivoja kuvia kuin mitä minä sain viime kerralla.
Tässä muutama:


Sisko:

Illalla Tovalla oli möllitokokisa omalla kentällä. Ei olla kesäkuun jälkeen kauheasti treenattu joten menin sinne katsomaan osaammeko edes jotain. Voittajassa oli viisi koirakkoa. Kaikki entuudesta tuttuja. Ryhmässä myös villakoira joka yhdessä kokeessa talvella lähti paikkamakuusta ja koko liike piti uusia. Onneksi kaikki pysyvät tällä kerralla paikallaan.
Yksilöliikkeet oli jaettu kahteen ryhmään. Välillä pystyi siis palkkaamaaan koiraa. Jätin Tovaa ilman kissanruokaa ekan osion jälkeen. Mietin kyllä et mahtaako hän tehdä yhtään mitään kun huomaa ettei palkkaa tuu.
Tova osasi kaikki liikkeet paitsi ruutua. Se oli muillekin vaikeaa sillä kentälle oli siroteltu vaikka mitä merkkejä. Eniten ylpeä olen ohjatusta sillä vielä edellisenä päivänä hän ei osannut noutaa sen vasemman, johtuu ehkä siitä et otimme silloin ensin oikean.  Tunnarissa hän oli heti varma et valkkasi sen väärän ja oli tarpeeksi fiksu käydäkseen vaihtamaan.
Loppupisteemme oli 245,5 ja sijoitus 2/5. Palkinnoksi saimme pokaalin, ruusukkeenm,  ruokapussin ja makuualustan.



Tauko


Illalla ilmoitin Tovan tokon PM-kisoihin 11.9. Saas nähdä mitä hän siellä tekee ja osaa. Ehkä pitäis vähän treenata ennen sitä?