Puhukoot videot puolestaan.
söndag 20 mars 2016
Kotka 20.3.2016
Tänään kisasimme Ikwilin kaa medi3-luokassa. Tuloksina: aginolla, hyl ja hyl.
Puhukoot videot puolestaan.
Puhukoot videot puolestaan.
lördag 19 mars 2016
La 19.3.2016
Aamulla menimme Iksun kaa häirikkökoirakoksi Lappalaiskoirien tokokisaan hiihtokeskukseen Honkalaan. Evl:ssä oli määrä kisata vain kaks koiraa ja paikallaoloon tarvitaan aina vähintään 3 koiraa. Paikan päällä selvis et toinen kisailijoista oli jäänyt pois joten häiriköksi tuli myös bullmastiffi Lysti.
Paikallaoloa häiritsi vähän ampumahiihtotreenit sillä siellä paukkui aika paljon. Istumisessa Iksu oli liikutellut tassujaan vähän. Muuten liikkeet menivät hyvin meiltä. Häiriköinnin jälkeen sain vaivanpalkaksi kahvia, lihiksen, sipsejä sekä koirille lelun sekä herkkuja. Sitten istuutuimme autoon ja matkasimme Vantaalle missä meillä olis kolme rataa agilityä.
Ekalta radalta ei mitään mainittavaa. Ritva Herrala oli tuomari ja meidän menomme tyssäsi neljännelle esteelle kun Iksu loikkasi puomilta ja uusin sen sit 1½ kertaa ja sitten menimme maaliin.
Ainut video kuvattiin tokalla agiradalla. Tuomari Tammiksalu Eestistä. Erilainen rataprofiili ja tästä radasta kukaan medeistä ei tehnyt nollaa...oma suoritus päättyi hylkyyn ja se oli kyllä ohjaajan moka..ens kerralla olen fiksumpi...mut Iksu teki puomin....jee...
Viimeinen rata oli hyppäri. Tuomarina Elina Hannikainen-Himanen. Maksit ja minit olivat jo tehneet sen radan joten se oli jotenkin tuttu ja tiesin missä kohtaa ovat tehneet virheitä. Minusta teimme nollan mut tuloksissa ja lapussa luki 5 vp. Yks rima oli varmaan tippunut. En vain huomannut sitä. Iloitsin sillä nopeutemme oli 4.44 m/s. Ei muuta kuin kohti seuraavia kisoja jotka ovat jos huomenna omassa hallissamme.
Paikallaoloa häiritsi vähän ampumahiihtotreenit sillä siellä paukkui aika paljon. Istumisessa Iksu oli liikutellut tassujaan vähän. Muuten liikkeet menivät hyvin meiltä. Häiriköinnin jälkeen sain vaivanpalkaksi kahvia, lihiksen, sipsejä sekä koirille lelun sekä herkkuja. Sitten istuutuimme autoon ja matkasimme Vantaalle missä meillä olis kolme rataa agilityä.
Ekalta radalta ei mitään mainittavaa. Ritva Herrala oli tuomari ja meidän menomme tyssäsi neljännelle esteelle kun Iksu loikkasi puomilta ja uusin sen sit 1½ kertaa ja sitten menimme maaliin.
Viimeinen rata oli hyppäri. Tuomarina Elina Hannikainen-Himanen. Maksit ja minit olivat jo tehneet sen radan joten se oli jotenkin tuttu ja tiesin missä kohtaa ovat tehneet virheitä. Minusta teimme nollan mut tuloksissa ja lapussa luki 5 vp. Yks rima oli varmaan tippunut. En vain huomannut sitä. Iloitsin sillä nopeutemme oli 4.44 m/s. Ei muuta kuin kohti seuraavia kisoja jotka ovat jos huomenna omassa hallissamme.
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)