måndag 24 februari 2014

Kisaviikonloppu 15-16.2.2014

Toissa viikonlopuksi olin suunnitellut oikean kisaviikonlopun Hyvinkää-Janakkalan suunnalla.
Olin saanut tokokisoihin peruutuspaikan Ikwilille ja sunnuntaiksi olin lähdössä Henri Luomalan tuomaroimille agilityradoille. Majoitus oli tarjottu Terhojen luona Röykkiössä eli pääsisin vähän helpommalla kun en tarvinnut ajaa edestakaisin Kotkaan.
Viikolla tuli vähän huonoja uutisia. Terhojen tytär oli oksentanut enkä todellakaan halunnut ottaa riskiä et itsekin sairastuisin. Enkä haluais kylään jos isäntäväki on huonovointisia. Vielä perjantaina olin epävarma missä nukkuisin...vaihtoehto olis yöpyminen isäni luona Porvoossa....

Lauantai-aamuna pakkasin tavarat ja kaikki koirat autoon. Mitään viestiä ei tullut Tiinalta et joku muu ois oksentanut heillä joten olin menossa heille yöksi. Ajoin Hasujärvelle jossa tokokisat järjestettiin. Numeromme oli 8. Koe oli poikkeuksellinen sillä ensin tehtiin yksilöliikkeet, ja nekin sekoitetussa järjestyksessä, ja vasta lopuksi paikkamakuu. Tuomarina oli Juha Kurtti joka kuulemma on kiva tokotuomari. EVL tehtiin samanaikaisesti hallin päädyssä ja voi-kehä oli hallin toisella pitkällä sivulla.
Valitettavasti kukaan ei videoinnut suoritustamme. Paikalla oli mm Anne Savioja, joka on agilitytuomari ja Anne kisasi myös voi-luokassa. Puhuimme vähän aikaa ennen suoritustamme ja seurasin miten Anne kisasi sen oman bc:n kaa. 

Ensin tehtiin hyppynouto. Viime kisoissa Ikwil sai tästä 8 vaikka liike näytti 10 arvoiselta. Tällä kertaa ei mitään ongelma ja 10 napsahti meille.
Seuraavaksi oli luoksetulo. Ikwil ei pysähtynyt ekalla stopilla mut meni kuitenkin sitten maahan käskystäni. Siitä 6.
Liikkeestä istuminen oli taas helppoa joten 10 siitäkin.
Seuraaminen oli minusta vähän huuhailua ja jossain vaiheessa Ikwil oli jäänyt rapsuttamaan itseään. Siitä 8.

Ruuta Ikwil ei löytänyt vaikka olin aikaisemmin käynyt (kehänauhojen ulkopuolella siis) näyttämässä sitä hänellä.  Ikwil yritti etsiä sitä oikealta puolelta missä oli muita kartioita. Pitää muistaa treenata et hallissa on myös muita merkkejä. 0 siis tästä liikkeestä.

Kaukoista saimme 7 kun mun piti käyttää pari kertaa tuplakäskyä (muistaakseni molemmat maasta tai seisomaan).
Tunnarilla Ikwil lähti hyvin kapuloille mut rupes sitten pelleilemään. Ikwil nuuski kyllä kaikkia kaupuloita mut nosti sitten reunimmaiset (jotka eivät saa olla se oma) ja heitteli niitä ympäriinsä. Toi sitten toisen niistä.... 0 tästäkin.
Viimeinen yksilöliike oli metallinouto. Anne oli varoittanut minua et metallikapula tarttuu käteen kiinni kun yrittää heittää sitä. Anne heitti itse kapulan kaks kertaa melkein suoraan ylöspäin. Sain kapulan heitetty ja Ikwil malttoi tällä kerta odottaa käskyäni. Palautuksessa Ikwil päätti et hän vie sen tuomarille. Onneksi Ikwil huomasi et oho, väärä ihminen ja palautti sen kuitenkin mun sivulleni. Tästä 9.

Paikkamakuussa ei ongelmia. Piilopaikkamme oli hallin vessa. Ikwil makasi kyllä eri asennossa kun palasin hänen viereen. Luulen et hän oli taas liikuttanut etutassujaan makuun aikana mut tuomari ei sakottanut tästä ja saimme 10 (niin kuin muutkin meidän ryhmässämme) tästä liikkeestä. Kokonaisvaikutus myös 10, ja sama sai muutkin. Lopputulos oli 202p ja 3-palkinto.
Kun nollasimme tunnarin ja ruudun niin menetimme 80 p vain niissä liikkeissä.
Nyt tavoitteena on käydä treenaamassa ruutua ja tunnaria jotta seuraava kisa menis vähän paremmin ainakin näissä liikkeissä.

Kisan jälkeen ajoimme Röykkiöön ja menimme Tiinan Metkun ja Masin kaa läheiselle pellolle missä koirat saivat juosta ja temmeltää.

Lenkin jälkeen valtasimme Terhojen asunnon. Valitettavasti Linnea-tytär ei ilostunut meidän tulostamme vaikka hän oli odottanut Metkun Ada-mummon tuloa. 5 innokasta schapea oli ehkä liikaa...onneksi hän rauhoittui ja pystyi olemaan samassa asunnossa koirien kaa.

Ilta meni rattoisasti, Metku oli sitä mieltä et hän vois astua Tova-siskonsa. Masi ja Metku olivat molemmat tosi vierasystävällisiä ja kiipesivät jatkuvasti syliini. Nukuin yön sohvalla ja mukanani oli välillä 1-3 koiraa. Luulen et koirani olivat myös isäntäparin sängyssä.
Kello oli soimassa klo 6. Otin aamupalaleivän mukaani matkalle sillä meidän eka rataantutustuminen oli jo klo 8.
Janakkalassa oli Ilona töissä sisäänheittäjänä ja paikalla oli myös 4 muuta medischapea. Medi3-luokassa siis peräti 5 schapea: Ikwil, Molla, Seela, Sohvi ja Tosca.
Tuomari oli siis Henri Luomala, joka on yksi mun lempparituomareista. Porvoossa olis ollut myös aksakisat mut siellä vain kaks rataa ja tuomarina Siimes.

Kaikki radat näyttivät tosi kivoilta ja sanoin Ilonalle et jos ei pysty tekemään niillä tuloksia niin saa täysin syyttää itseään...ei ne tulokset kuitenkaan tulleet ihan helpolla.
Ekalla radalla Ikwil meinas juosta puomin ohi, mut korjasi linjansa onneksi ajoissa.



Tokalla radalla meinas käydä köpelösti puomin jälkeisellä hypyllä mut siinäkin onnistuin ohjaamaan Ikwilin oikealle hypylle. Puomin alastulolla yritin varmistaa ettei Ikwil loikkaisi kontaktipinnan yli sillä järjestäjillä oli käytössä kontaktivalo, joka syttyy jos koira osuu kontaktipinnalle. Siinä tuomarin ei tarvii miettiä osuuko koira kontaktipinnalle vaan lamppu syttyy jos osuu pinnalle.


Kolmannella radalla tein ohjausvirheen ja Ikwil hyppäsi yhden hypyn (nro 15)  väärinpäin. Tulos siitä siis hyl.

Mut kahdella ekalla radalla tuli nollat eli saimme sen kaivatun tuplanollan.
SM-nollat ovat nyt kasassa ja sm-kisat kisataan Tampereella 14-15.6. Joukkuekisat lauantaina ja yksilö sunnuntaina. En vielä tiedä onko meillä paikka seuran joukkueessa. Viime vuonna ne jaettiin ekoille koirakoille joilla oli nollat kasassa. Ikwil oli silloin varakoirakko. Nyt Ikwil ehkä on kolmas jolla on nollat ansaittuina. Eli mahdollisuuksia on. Ainakin Ikwil meinaa kisata yksilökisassa ja tavoitteena ois päästä molemmille radoille.

Ikwil i Janakkala


lördag 1 februari 2014

Voivoi-luokan korkkaus

Ilmoitin Ikwilin jo syksyllä oman seuran tokokisoihin 1.2 ja 22.3. Maksoin myös ilmot, jotta en pystyisi perumaan meidän osallistumisemme. Ja kun tietää et kisoja on tulossa niin pitää varmaan vähän treenatakin.

Tänään oli siis se päivä milloin me siis kisaisimme taas tokossa melkein kahden vuoden kisatauon jälkeen. Ikwilin piti joulukuussa 2012 kisata voittajassa mut kun hänellä silloin oli juoksut, ne kisat jäivät ja sen jälkeen kynnys ilmoittaa Ikwilin niin se on vain jäänyt.

Tänä aamuna minua ei jännittänyt kauhean paljon. Pystyin jopa syömään aamupalaa. Kävin Tovan ja Ikwilin kaa lenkillä, millä tytöt saivat vähän aikaa juosta vapaina. Yön aikana oli satanut paljon lunta joten oma liikkumiseni oli vaikeaa.

Sitten tavarat kasaan ja menoksi hallille. Hallilla oli vielä evl menossa joten Ikwil sai odottaa autossa. Voi-luokassa 8 koirakkoa joten paikkamakuu parissa ryhmässä. Ikwil toisen ryhmän eka.

Piilossa minuttit kuluivat tosi hitaasti. Palattuani kehään, Ikwil näytti olevan aika vinossa joten luulin et hän oli siirtynyt paikaltaan. Tuli ilmi et hän oli haistellut maata ja siksi pisteemme oli 9. Olin kuitenkin siihen tyytyväinen.

Ikwil meni vähäks aikaa autoon kun odotimme meidän yksilöliikkeitten alkua.
Video saa puhua miten meillä meni. Olen tyytyväinen meidän suoritukseemme vaikka nollasimme pari liikettä.

 Pisteet:
paikallamakuu: 9
seuraaminen 8½ (yläkanttiin)?
liikkeestä istuminen: 10
luoksetulo: 5
ruutu: 0
hyppynouto: 8 (en tiedä miksi)
metallinouto: 7½
tunnari: 0
kaukot: 7½ (kaksoiskäsky jossain vaihdossa)
kokonaisvaikutus: 8


Yhteispisteet : 189 eli vain 3 pistettä 3-tuloksesta. Voi-luokassa aika huono taso. Ei yhtään 1-tulosta.
Ensi kerralla sitten paremmin. Meidän seuraava tokokoe on 22.3 ja tuomarina sama Anne Nokelainen kuin oli tänään.


måndag 27 januari 2014

Vantaa 26.1.2014




Jukka Pätysen ottama kuva meistä. Taustalla näkyy monta schapeomistajaa...

.

lördag 4 januari 2014

Agility Kotka 4.1.2014


Kolme Iksun pennuista kävivät tänään myös agiepiksissä Riihimäellä

 Ransu

Metku

Jippo

måndag 30 december 2013

Comeback

Ikwil ja minä palasimme eilen aksakisoihin. Päämäärä oli päästä ehjänä maaliin kaikilla radoilla. Ekan radan jätimme kyllä tekemättä loppuun sillä treenasin A:n kontaktia ja menimme sen jälkeen maaliin. Tulokset eivät olleet päätä huimaavia mut ainakin Ikwilillä oli tosi hauskaa. Ekan videon lopussa näkyy kuinka Ikwil nauraa, hyppelehtii ja pitää kontaktin minuun. Kato mamma kuinka taitava olen....ja iloinen!

Video saa puhua puolestani:

 

fredag 27 december 2013

Joulu on ohi

Joulu on meidän perheessä virallisesti ohi vaikka jääkaapissa on vielä paljon jouluruokia. Eikä kaikki suklaatkaan oo syöty.
Joulurauhan takia emme oo käyneet treenaamassa mitään lajia mut tänään päätimme aamupäivällä lähteä katsomaan muistammeko yhtikäs mitään esim. agilitystä. Ada sai jäädä kotiin lepäämään..

Ensin oli Ikwilin vuoro ja lajina agility. Iksun kaa tehtiin rataa ja hän oli taas oma loistava itsensä. Kontaktit teki upeasti. Kerran jätti kepit tekemättä, en tiedä miksi. Ikwil autoon ja Tova tilalle.

Otin videolle miten Tova suorittaa keppejä. Ensin oli neljä ohjuria paikallaan eli kaksi alkuun ja loppuun. Minusta Tovalla sais olla enemmän vauhtia mut siihen pääseemiseen tarviin varmaan apuohjaajan joka pystyy palkkaamaan Tovaa keppien loppuun.

Innostuin ja otin yhden ohjurin pois...ei mitään ongelmaa joten vähän ajan päästä otin vielä toisenkin pois...ei mitään ongelmaa joten Tova tekee kepit vain kahdella ohjurilla (1+1). Kohta pitää saada kepit osaksi rataa nyt teimme vain yhden hypyn ennen keppejä ja välillä toisen hypyn keppien jälkeen. Olen niin ylpeä mun pienestä Toviksestani....kunhan Tovalla on ollut ens juoksut niin voi olla et rupean katsomaan sopivia kisoja...vaikka onhan keinu ja muut kontaktit pahasti kesken....ens torstaina Tova saavuttaa virallisen kisaiän...toivon et jossain lähellä järjestettäisiin möllikisoja...ja ens viikon lauantaina Tovaa mitataan ja tiedän onko hän medi vaiko maksi.

Teimme myös pätkä missä oli rengas, putki ja hyppyjä. En katsonut et rimat olivat 40:ssä joten ehkä siitä johtuen Tovalla ei ollut kova vauhti. Ei oo tarkoitus hypyttää Tovaa vielä noin korkeilla esteillä. 35 riittäisi varmaan vielä ihan hyvin.



Ikwil pääsi takaisin halliin ja hänen kaa tokoilitiin hetken. Olimme Tovan kaa rakentaneet sinne ruudun ja Ikwil osasi joka kertaa löytää ruudun. Ei kyllä jäänyt sen keskelle mut luulenpa et joka kerralla tuomari olis ollut aika tyytyväinen....innolla lähti ruutuun eikä kertaakaan mennyt puomille tai putkeen joka olis ollut myös tarjolla. Ikwil teki vielä vähän aikaa sitten ruutu harhailemalla ympäri hallia, nyt kuitenkin menee ruutuun vaikka välillä jää sivulle.





Liikkeestä istuminen sujui myös ja seuraamisessa Ikwil oli innokas mut sitten päätin ottaa luoksetulon kahdella pysäytyksellä. Huoh.
Ikwil ei reagoinut mitenkään mun käsimerkkiin eli hän juoksi läpi mun luo. Ei pysähtynyt toisella eikä kolmannella yrittämällä. Neljännellä vauhti hidastui mut kesti ja kesti....

Treenasin kerran lyhyemmällä matkalla ja kävin palkkaamassa Ikwilin siitä kun hän pysähtyi. Namit eivät olleet tarpeeksi isoja et olisi voinut heittää ne palkaksi. Ensi viikolla pitää taas käydä vähän tokoilemassa sillä onhan meillä kisat helmikuussa ja maaliskuussa. Vielä omassa hallissamme.

Treenien jälkeen tytöt pääsivät vähäks aikaa metsään juoksemaan. Vaikka Tova vaikutti hallissa olevan tosi väsynyt, sitä ei huomattu metsässä. Vahinko etten ottanut videokameraa mukaan metsään sillä ois kiva näyttää miten I ja T juoksivat. Taitaa Tova olla Ikwiliä paljon nopeampi.