tisdag 24 december 2013

Messari 2013

13-15.12.2013 järjestettiin kolmipäiväiset koiranäyttelyt Helsingin Messukeskuksessa.
Perjantaina jaettiin Helsinki Winner, lauantaina Pohjoismaitten Voittaja ja sunnuntaina Winner tittelit.
Hästängens oli hyvin edustettuna, päätimme ettei koirat kilpailisi keskenään titteleistä, näin ollen Ransu ja Jippo kisasivat perjantaina, Metku ja Jippo lauantaina ja Ransu sekä Tova sunnuntaina. Sunnuntaina Adakin pääsi mukaan ja hän kisasi veteraani voittaja tittelistä.

Perjantaina jännitin töissä miten Ransu ja Jippo pärjäisisi. Näyttelystä oli melkein realiaikainen tulospalvelu joten pääsin netin kautta katsomaan tuloksia. Kerroin oppilaille et mun oli kertakaikkiaan olemaan koko ajan netissä sillä jännitän kasvattieni tuloksista.
Huomasin et Ransu oli saanut ainoana junnu-uroksena sa eli tittelin HeJW-13 eli Helsinki Junior Winner 2013. Oli pakko käydä hakemassa puhelimen opettajahuoneesta ja Ilona (Ransun omistaja) oli myös lähettänyt viestin tästä iloisesta tapahtumasta.

Ransun arvostelu:

"Hyvänkokoinen reippaasti esiintyvä nuori uros, päässä ja rungossa oikeat mittasuhteet jotka saavat vielä vahvistua. Tasapainoisesti kulmautunut, oikeanlaatuinen ja pituinen turkki, tyypillinen häntä, jäntevät liikkeet, erinomainen temperamentti."

Yllätyin todella paljon kun hetken päästä tuli ilmi et Ransusta tuli myös paras uros eli hän sai myös tittelin HeW-13 eli Helsinki Winner 2013.

Hetken päästä oli sitten Jipon vuoro esiintyä. Junnunartuissa Jippo oli sijoitettu ykköseksi ja hänkin sai HeJW-13-tittelin. Paras narttukehässä Jippo oli kolmas.

Jipon arvostelu:  "Hyvänkokoinen, reippaasti esiintyvä, tasapainoisesti kehittynyt nuori narttu, hyvämuotoinen pää, oikeat mittasuhteet, ikäisekseen sopiva runko, riittävät kulmaukset, hyvä turkki, oikea-asentoinen häntä, liikkuu hyvällä askelella, mutta hieman ahtaasti takaa."

 

ROP-kehässä Ransu päätti olla paras eli hänestä tuli ROP. Ilonalle ja Ransulle tuli pitkä päivä eikä Ransu sitten oikein jaksanut esiintyä isossa kehässä mut olen kuitenkin iloinen et he jäivät loppuun asti. Yleensä schapet eivät muutenkaan pärjää isoissa kehissä sillä ne eivät oo niin näyttäviä kuin esim. partacollie.


Loppupäivän olin sitten ihan muissa maailmoissa sillä Ransun ja Jipon menestys oli ihan huikea.

Lauantaina ei tullut niin hyvää menestystä kuin perjantaina.
Metku ei oikein esiintynyt ja hän sai EH:n. Junnu-uroksissa kuitenkin 3.

Jippo sai erin muttei sa. Tuloksissa näkyy kuitenkin se sa vaikkei sitä annettu. Jippo kuitenkin toinen Junnuluokan nartuista.
Jipon arvostelu: "Lupaava narttu joka tarvitsee vielä hieman aikaa ja pitää saada lisää "kroppaa". Kaunis feminiininen pää. Hyvä kaula. Oikea ylälinja. Voisi olla vähän enemmän eturintaa. Hyvät liikkeet. Erittäin miellyttävä luonne."
Lauantaina melkein kaikki tittelit menivät odotetusti Ruotsiin. Onneksi en ollut paikalla katsomassa miten yks kasvattaja rohmusi kaikki tittelit. Tuomarikin oli Ruotsista. 

Sunnuntaina oli sitten Tovan ja Adan vuoro. Vein aamulla Ikwilin Lotan luo ja sieltä poimin handlerit Matilda ja Fanny kyytiin. Fanny oli ollut koko yön jossain ulkona joten hän ei nukkunut siinä yönä ollenkaan. Reippaasti hän kuitenkin jaksoi tulla mukaan ja olla koko päivän hereillä.  

Junnu-uroksissa Ransua sijoitettiin taas ensimmäiseksi ja vain hän sai sa:n siinä luokassa. Ransulle siis v.lopun kolmas titteli. Tällä kertaa JV-13 titteli.
Ransun arvostelu:

"Very typical. Excellent size. Correct ears. Very good xx (neck? head? en saa selvää) and front. Good bone, typical body. Good rear angulations. Correct coat. Very typical movement."

Paras Uros-kehässä Ransu sijoittui toiseksi. Mahtava v.loppu Ransulla ja Ilonalla. 

 Foto: Kolmas titteli toden sanoo: Ransu tänään Juniorivoittaja-13 ja pu2. Ada-mummo Rop-Vet!

Fanny esitti Tovaa ja Matilda Adaa. 
Tova sai kivan arvostelun mut kun sitä karvaa ei oo niin ei oo. En ota paineita tästä sillä muistan et Adallakin kesti n 3 vuotta ennen kuin hän rupesi kasvattamaan sitä karvaa. Ja näytelmät eivät koskaan tuu olemaan Tovan päälaji.

Tovan arvostelu:


"very good size. Good head. Good bite. Correct bite. Correct bone. Very much out of coat. Moves

freely. Good temperament."

 Tulos siis EH ja sijoitus luokassaan 4.

Matildaa jännitti ennen kuin hän meni kehään Adan kaa. Tulos oli kuitenkin mitä mahtavin:
Eri ja sa. Kilpailuluokassa Ada voitti toisen vetskunartun ja Rop-vetskukehässä myös vetsku-uroksen. Paras narttu-kehässä Ada sijoittui neljänneksi. 
Adan arvostelu: 
" Excellent type. Well presented. Good ears. Typical bone. Excellent coat. Good rear. Happy temperament. Moves well. "

Ada sai siis uuden tittelin: VV-13 eli Veteran Vinner 2013. Hieno lopetus tälle vuodelle, jolloin Ada on puhjennut kukkaan vetskukehissä. Ada taitaa olla elämäni näyttelykoira.

Ada oli myös Lumikuono-kasvattajaryhmässä mutta se sijoittui toiseksi.

Päätimme jäädä isoihin kehiin vaikka saimmekin odottaa n 8 kunnes ne alkaisi. Ehdimme hyvin syödä eväitä ja hengailla. Shoppailu jäi vähälle. Koirat laitettiin välillä autoon jotta ne saisi levätä. Kävimme katsomassa Junior Handler SM-finaalia. 
Yhtäkkiä saimme kuulla et kohta kuulutetaan vetsku-koirat kokoontumiskehään. Siellä vasta meteliä ja melskettä oli sillä samassa kehässä oli kaikki rop-vetskut. Jätin Adan ja Matildan sinne ja menimme katsomoon Fannyn kaa jännittämään miten he esiintyisivät. Pitkä päivä, kameran loisteet, iso katsomo ja meteli teki sen et Adaa jännitti vähän esiintyä mut hyvin 10-vuotiaat kävivät yleisön edessä juoksemassa. Tais Matildaakin jännittää vähän mut onhan se varmaan kiva ja hyvä kokemus pienelle esittäjälle joka meinaa kisata ensi vuonna Junior Handler-kisassa. En oo itse kokenut ison kehän tunnelmaan isossa näyttelyssä mut arvaan et minuakin olis jännittänyt yhtä paljon kuin Matildaa.

Ada&Matilda

Kotimatkalla oli autosta hiljaista porukkaa. 

Ada sai pari pokaalia, rop-vet-ruusukkeen ja parilta ständiltä pari pussukkaa. Yks pussukka sisälsi pehmolelun. Päätin antaa yhden pokaalin, ruusukkeen ja lelun Matildalle. Lelusta tuli tosi rakas Matildalle. Ruusuke pääsi heti seinälle ja pokaali hyllyyn. 
Kävin ostamassa Adalle ison Veteran Winner-ruusukkeen. Luulenpa ettei samanlaisia titteleitä tuu kauhean monta tähän huusholliin.
Fanny ikuisti Adan ja Matildan palkintopallilla:

Myös "ammattikuvaja" otti kuvia Adasta palkintopallilla: (allaolevat kuvat: © Jin Kaakinen - Ansu Photography)



Ada sai myös jäädä n viideksi päiväksi Matildan luo ja hauskaa niillä oli ollut. 

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar