Aamuyöllä heräsin ja kävin katsomassa et pentulaatikossa on kaikki hyvin. Huomasin et joku/jotkut pennuista olivat oksentaneet ja ripuloineet aitauksessa. En saanut selville kuka se oli ollut. Siivosin ja menin takaisin nukkumaan. Joskus 5 aikoihin toistui sama juttu. Silloin Zebra pysyi paikallaan vaikka muut pyörivät ja hyörivät hänen ympärillään. Zebra alkoi oksentamaan ja nostin hänet lattialle.
Otin sohvalta viltin ja tyynyn ja menin nukkumaan keittiön lattialla, Zebra vierelläni. Siinä nukuttiin sitten vähän aikaa. Vaikutti siltä et Zebra oli piristynyt ja siirsin hänet takaisin laatikkoon ja menin sänkyyn nukkumaan.
Aamulla kun heräsin Zebra oli taas vaisu. Päästin kiljuhanhet pihalle, kaikki muut kävivät syömässä paitsi Z. Huolestuin. Keitin lihalientä ja sekoitin Tehobaktia siihen. Pakkojuotin lusikalla Z:ta.
Yritin soittaa eläinlääkäreille mut se ei ollut niin helppoa. Pyhtäällä sanottiin et heillä on niin paljon tekemistä tänään etteivät ehdi auttaa meitä. Toisessa paikassa ei vastattu ollenkaan. Onneksi yksi tuttu neuvoi minua soittamaan Sirkalle.Soitin hänelle ja hänellä olis tehokas lääke mut mun oli lähdettävä hakee sitä Uudesta Summasta. Olin valmis lähtemään vaikka minne sillä pelkäsin et pennuille oli tarttunut jonkin virus joka ehkä tappaisi heitä.
Lähdin hakee lääkkeen ja heti kotiin tultuani annoin ekan annostuksen pennuille. Päätin etten tänään anna nappuloita pennuilla vaan ne saavat tyytyä piimään ja lihaliemeen.
Aamupäivällä käytin 6 pennuista ulkona. Ensin vain 3 pentua ja sillä välin joku oli ripuloinut aitauksessa. Salama ja Zebra nukkuivat niin sikeää unta etten viitsinnyt herätää niitä. Muut pennut olivat reippaita.
Iltapäivällä otin kaikki pennut ulos ja videokuvasin heidän menoaa. Alla näette et niillä oli täys meno päällä.
Iltapäivällä vaikutti siltä et pennut halusi oksentaa mut heidän mahansa ovat aika tyhjiä joten oksennusta ei tuu. Uppo-Nalle on kokenut kovia tänään. Hänen päälle on pari kertaa oksenneltu ja kerran ripuloitu.
Illalla pennut kävivät taas ulkona ja saivat ruuaksi piimää ja lihalientä. Iksu rupesi säälimään pentujen laihaa ruokaa sillä hän oksensi oman iltaruuan pennuille. Pennut olivat tosi nopeita syömään mitä äiti antoi niille. Minä olin toista mieltä.
Pennuit saivat vielä annoksen lääkettä. Vaikuttaa kyllä siltä et pahin on ohi. Aion jatkaa lääkitystä vielä pari päivää.
Pennut saivat aamulla vähän isomman aitauksen, mut en edes usko et ovat huomanneet sitä. Nehän jonottaa melkein aina takaovella.
Toivon et ensi yönä nukutaan kaikki tosi hyvin. Huomenna aion vielä oottaa ihan iisisti ja voi olla et jätän Adan aksatreenit väliin etten tuo mitään uutta pöpöä kotiin. Tänään olis ollut tarkoitus lähteä katsomaan aksakisoja hallille, mut peruin menoni. Tuijan (Jecun omistaja) oli kisaamassa ja tarkoitus oli et hän olis tullut kuvaamaan pentuja. Tätä piti myös perua. Harmittaa vähän mutta en voinut muuta.
Voi ei! Kuulostaa hirvittävälle kun naperot sairastaa!
SvaraRaderaToivottavasti kaikki on jo parempaan päin!