lördag 18 augusti 2012

Pentutesti

Hästängens A-pentue testattiin eilen. Testaajana oli kaverini Jaana Siltanen joka ei oo virallinen testaaja mut minusta tulokset kertovat kuitenkin jotain. Testissä oli 14 eri osaa ja kaikki osat pisteytettiin 1-5 pisteellä ja loppusummasta laskettiin keskiarvo.

En luota täysin pentutesteihin, minusta se antaa viitteen koiran luonteesta. Minusta pennun ympäristö ja uusien omistajien tekemiset vaikuttavat pennun käyttäytymiseen.

Keskiarvojen selitykset (otettu suoraan testilomakkeesta):
4,4pistettä tai yli: Pentu on aggressiivinen, dominoiva, röyhkeä ja itsevarma. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä lapsiperheeseen. Tarvitsee määrätietoisen kouluttajan, paljon koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Voi olla erinomainen koira oikeissa käsissä.

3,4-4,4 pistettä: Pentu on mmelko dominoiva, itsevarman ja tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastuskoira kokeneelle kouluttajalle.

2,6-3,4 pistettä: Ns "helppo koira". Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi.

1,9-2,6 pistettä: Alistuva koira, joka tarvitsee ystävällisen, rauhallisen ja kärsivällisen kouluttajan ja paljon sosiaalistamista.

1,9 pistettä tai alle: koira on epäsosiaalinen tai äärettömän ujo tai arka. Voi kehittyä pelkopurijaksi. Ei sovi lapsiperheisiin eikä harrastuskoiraksi. Tarvitsee kokeneen kouluttajan ja paljon sosiaalistamista.

En päässyt mukaan testiosuudelle joten en voi kommentoida eri testiosioita. Yritin kurkkia ikkunasta mitä pentu teki testitilanteessa. Kaikkea en nähnyt mut kun Tovaa testattiin ilahduin kun näin et hän mm taisteli Jaanan kaa rievusta ja kun riepua heitettiin kauemmas Tova juoksi perään ja meni makaamaan lelun päälle. Yks osa oli et miten pentu reagoi peiliin. Tova epäröi vähän peilin edessä mut loppujen lopuksi hän meni pussaamaan sitä toista koiraa eli hänen peilikuvaansa. Kuka vois sanoa ei sellaiselle koiralle joka pussaa peilikuvaansa? En minä ainakaan.

Pennut testattiin yksitellen, otin ekalla kerralla mukaan 4 koiraa (kaks ekaa ja kaks viimeistä eli Boss, Raita, Solo, Tova) ja kävin sitten kotona hakemassa muut. Koirien keskittymiseen vaikutti ehkä se fakta et ne olivat nälissään. Eka ryhmä oli selvästi reippaampia kuin toinen.

Tulokset (testijärjestyksessä):

Boss: 3,7
Raita: 4,5

Solo: 4,2
Tova: 4,5

Zebra: 3,9
Ami (Trea): 3,15

Täplä: 3,6
Salama: 3,8

Eli veljelleni menossa oleva Ami on porukan nössöin ja Raita&Tova ovat ne itsevarmimmat.
Salaman alhaat pisteet yllättivit  minua hieman. Toisaalta myös eläinlääkärillä Salama oli se joka huusi eniten kun pentuja sirutettiin.
Raitan tulos ei yllättänyt. Hän on kotonakin osoittautunut aika rämäpäiseksi. Toivottavasti hän löytäisi harrastuskodin.


8 kommentarer:

  1. Voi kuinka mielenkiintoista! Olispa ollut kiva olla "kärpäsenä katossa" kun tuota tehtiin. Jännä että pojat ovat helpompia kuin nartut?

    SvaraRadera
  2. Yhdestäkään pennusta ei varmaan tule agressiivista, mutta varmaan rajoja ja johtajuutta tarvitaan enemmän toisten kanssa kuin toisten. Aika radikaali muutenkin oli tuo ylimmän kastin selitys. Joitain kohtia oli vaikea pisteyttää, kun tuntuu, ettei oikein mikään kunnolla sopinut. Enemmän kuin selityksiä katselisin vain pisteitä. Mitä matalampi, sen "pehmeämpi". Yksikään ei ollut arka tai toimintakyvytön. Kolinapurkki häpsähdytti kaikkia, jotkut menivät suoraan purkille, jotkut vähän arastellen, mutta kaikki menivät kuitenkin. Hieno pentue joka tapauksessa. Vain yksi toi sen lelun takaisin (taisi olla joku poika). Muut jäivät makailemaan lelun päälle. Kun istuin lattialle hiljaa, jokainen kiipesi syliin eli ihminen on niille selvästi mieluinen asia ja turva. Valloittavia lapsia kaikki.

    SvaraRadera
  3. Tuokin tietysti riippuu aika paljon rodusta, ylimmäisen kastin schape on varmasti paljon helpompi koirana kuin ylimmäisen kastin rotikka esimerkiksi. Toisaalta ajattelin myös että miten "vaikea" koira Cassu (eli mun vanhempi koira) oli, ja oli mun ihan eka koira ikinä. On siitä kyllä puhuttu että joku toisenlainen ihminen olisi saattanut jo luovuttaa sen kanssa. Ainakin harrastamisen. Puolen vuoden välein haki sitä johtajan paikkaa puolivuotiaasta lähtien. Mielenkiintoista nähdä syyskuussa sen luonnetestitulos...Ihan pehmeä koira se ei ole mutta jossain asioissa aika arka. Kovalla kädellä sitä ei voi kouluttaa mutta omalla itsevarmuudella ja johdonmukaisuudella ja periksiantamattomuudella saanut lopulta tuloksia aikaan :)

    Sitten Jeccu taas on aivan erilainen, niin helppo ja itsevarma tapaus :) Ei ole tosiaan nössö muttei tartte joka asiasta myöskään sen kanssa tapella. Rento ja rohkea eikä pelkää uusia tilanteita. Kuttukuun Sinikka (missä ollaan käyty paimentamassa) sanoi että sulla on ollut toisaalta helppoa kun olet oppinut olemaan tuon luupään (=Cassun) kanssa jämäkkä niin on erilainen ote jo toiseen koiraan. Tämä luonnekysymys on kyllä todella mielenkiintoista!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Peppi ei myöskään mikään helpoin ensimmäinen koira ole ollut. Se oli mörköillessään niin kamala, että pari käytöskouluttaja/ongelmakoiratyyppiäkin kävi meillä sitä katsomassa. Ehkä hieman ylireagointia, mutta mistäs sitä koskaan tietää kun kyseessä on se ensimmöinen.
      Jollain lailla Cassu kuulostaa mun korvaan aika Pepiltä. Pepin kanssa ei saa olla yhtään epävarma, eikä sille saa huutaa kun silloin se temppuilee vaan enemmän. Mitä itsevarmempi itse on, sitä paremmin koira toimii :)

      Radera
    2. Joo meillä toimii kotona joskus ihan vaan sekin (nykyään) että tuijotan Cassua ja näytän sormella ovelle. Kun komennan ulkoa sisään siis :D Tai murahdan sille jostain asiasta. Mutta siihen on siis saanut kyllä tehdä töitä. Itsevarmuus kyllä on auttanut paljon!

      Radera
  4. Saanko muuten Jaana kopioida omaan blogiini tekstiä tuosta sinun postauksesta omassa blogissasi?

    SvaraRadera
  5. En tosiaan ole mitään pentutestikoulutusta saanut, joten ihan mutu-tuntumalla lomakkeen tekstien mukaan mentiin. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten noita eri kohtia tulkitaan. Jokaisessa kun oli neljä eri vaihtoehtoa. Ja olisi myös mielenkiintoista tietää, mille roduille pentutesti on alunperin tehty. Luonnetestihän on tehty palveluskoiraroduille alunperin ja siksi tuomarilla pitää olla näkemystä monista roduista, että osaa arvioida rodunomaisella tavalla suorituksen. Ei ihan helppo rasti.

    SvaraRadera