fredag 20 juli 2012

Ikwil sairastaa...

Ikwilin maha on ollut kuralla viikolla ja sama toistui viime yönä. Kävin sen kaa pari kertaa ulkona ja vaikka oli pimeää, tiesin miksi Iksu oli pyytänyt ulos. Aamuyöllä annoin sille raejuustoa, johon olin sekoittanut Tehobaktia, joka pitäisi rauhoittaa vatsaa.
Aamulla tarjosin Iksulla vaikka mitä herkkuja: raejuustoa, soseutettua makkarakeittoa ja kuivattua lihaa. Mikään ei kelvannut.
Testasin Iksun innokkuuttaa tokoilla vähän ja palkaksi annoin lihapullan, jonka hän nielaisi kokonaisena. Iksu oli intona tokoon, joten luulin et hän oli kunnosssa. Kuvittelin ainakin et hän oli tosi vaisu eikä hän halunnut tehdä muuta kuin maata takapihallamme. Hän oksensi kerran ja se lihapulla tuli kokonaisena takaisin. Samassa oksennuksessa oli myös jotain muuta, eli tämä oli ehkä vaivannut häntä.
Testasin vielä kerran Iksun tokointoa, tällä kertaa pilkkosin lihapullan pieniin osiin. Vähän ajan päästä nämäkin yrjöttiin ylös.

Onneksi hän kävi välillä syöttämässä pentuja, sillä ne huutavat kilpaa laatikossaan jos niillä on nälkä.
Kuulin et Iksu olli nälkäinen sillä hänen vatsansa piti ääntä.

Yritin soittaa eläinlääkärille, siellä ei vastattu.
Luin jostain et nartulla voi tulla tulehduksia monta viikkoa synnytyksen jälkeen. Päätin mitata Iksun lämpötilan. Ei mitään hälyttävää. Tarkistin myös olisko Iksulla joitain vuotoja: ei olut ainakaan mitään vihreätä.

Huolestutti todella tuon Ikwilin olemus. En ollut niinkään niin huolestunut pennuista.
Pari FB-kaveria suositteli eri "lääkkeitä". Päätin lähteä apteekkiin hakemaan Attapectiniä. Samalla ostin myös kalsium-fosfooorivalmisteen, jota on hyvää antaa imettävälle nartulle. Ois varmaan ollut hyvää antaa sitä aikaisemminkin.

Ostin myös viilin ja piimää jos vaikka Iksu haluaisi niitä.

Kotona pakkosyötin yhden Attapectin Iksulle. Tarjosin hänellä viiliä, mut sitä hän ei halunnut. Annoin Iksun olla. Iksu makasi takapihalla, kävi kylläkin syöttämässä pentuja kun Essi kävi meillä.
Parin tunnin päästä siitä kun Iksu oli saanut pillerin, ja se oli pysynyt Iksun sisällä, keitin lihalientä jauhelihasta. Tarjosin myös raakaa jauhelihaa Iksulle, ja sitä Ikwil söi. Lihaliemi maistui myös.
Jess! Ikwil söi myös vähän viiliä. Olin helpottunut.

Vähän ajan päästä Iksu sai toisen Attapectin ja lisä viiliä ja lientä. Tekis mieli tarjota vaikka mitä syötävää Iksulle mut mun on varmaan maltettava vähän. Pitäisikö ehkä tarjota myös keltaista Jaffa? Tai punaista?

Isä soitti ja hän oli sitä mieltä et Ikwilin ois syötävä jotta hän jaksaisi syöttää pentuja. Kyllähän minäkin tiedän sen et jos emo ei itse syö, hänellä ei oo tarpeeksi maitoa pennuille, mut miten olisin saanut Iksun syömään jos hän ei itse suostu siihen? Ja jos kaikki mitä hän syö, tulee oksennuksena takaisin?

2 kommentarer:

  1. Meilläkin on koirilla, ensin Assilla ja nyt Saagalla ollut maha kuralla. Kurjaa, että Iksulla on nyt tuollainen olo, kun energiaa pitäisi saada paljon, kun imettää. Raejuusto on tosi hyvä mahan rauhotin, Annoin juuri Canicuria Saagalle raejuuston joukossa. Toivottavasti lihaliemijauheliha-kuuri auttaa ja vaiva menee nopeasti ohi, ettei Iksu laihdu ihan luurangoksi. Ikävä, että juuri viikonloppua vasten on huoli. Toivottavasti ette joudu lähtemään sille samalle päivystävälle kuin synnytyksen aikaan. Pikaista paranemista, Iksupiksu.

    SvaraRadera
  2. Inksepinkse kiittää toivotukseta ja meni taas pentulaatikkoon huolehtimaan pikkuisistaan. Olen keittämässä Iksulle mannavelliä johon sekoitan kananmunaa ja hedelmäsokeria. Ehkä Iksu tykkäisi myös jauhelihasta?

    SvaraRadera