Tänään on 59. päivä Iksun ekasta astutuksesta. Ada synnytti 59. päivänä, joten olen odottanut Iksun synnyttämistä jo pari päivää.
Torstaina vein Adan Porvooseen hoitoon pariksi viikoksi. Hän oli eilen läynyt markkinoilla Saksalassa ja mm isäni oli nähnyt hänet siellä.
Iksu on viime päivinä nuollut tassujaan jostain syystä. Lenkeillä hän on sitten ontunut, eli emme oo pystyneet liikkumaan niin paljon. Tänään aamulenkillä hän kuitenkin innostui ja teimme vähän pidemmän lenkin. Älkää kuitenkin luulko et kiersimme koko Kotkan. Meille riitti lähi-Siwan kierto mikä on yleensä meidän aamulenkimme.
Ikwil on syönyt huonosti viime päivinä. Omat nappulat eivät maistu. Olen antanut sille keitettyä kalla, piimää ja raejuustoa. Luita maistuu myös sekä multaa.
Pentulaatikko on nyt pedattu. Sanomalehtiä, pyyhkeitä, huopia yms on kerätty.
Ikwilin lämpötila on muuttunut mut ihan vain vähän. Eilen aamulla luulin vielä et synnytys ois lähellä, mut iltapäivällä lämpötila oli taas noussut.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar